Miksi lukea ja mitä lukea 2019? TOP 5 ÄÄNIKIRJAT JA KOVAKANTISET

Mä tykkään lukea paljon erilaisia kirjoja aina tutkimustyylisistä opettavista kirjoista yhteiskunnallisesti kantaa ottaviin kirjoihin sekä dekkareihin, seikkailukirjoihin ja puhtaasti hömppään harlequiniin. Fantasia ja suuret rakkaustarinat on tietty myös lähellä sydäntä. Tässä blogikirjoituksessa kerron, mitkä on mun lemppari äänikirjat sekä tietty lemppari kovakantiset, mutta ensin kuitenkin vähän faktaa lukemisesta.

Tiesitkö, että tutkimuksissa on osoitettu lapsuudenkodissa olevien kirjojen määrän korreloivan suoraan lapsen koulumenestykseen. Kirjojen eli lukemisen määrällä on jopa suurempi vaikutus lapsen menestymiseen maailmassa, kuin vanhempien sosioekonomisella asemalla tai koulutuksella!

Lukeminen kehittää verbaalisia taitoja, sanavarastoa ja monimutkaisempia lauserakenteita, sekä mielikuvitusta ja opettaa suvaitsevaisuutta. Ja tämä on vasta alkua lukemisen positiivisissa vaikutuksissa: lukeminen vähentää stressiä, parantaa muistia, kehittää sosiaalisia taitoja, parantaa keskittymiskykyä, kehittää lukemisen ymmärtämistä ja lähdekritiikkiä, kasvattaa empatiakykyä jne.

Edellä mainitut ovat äärimmäisen tärkeitä asioita, jotka nyky-yhteiskunnassa jokapäiväisessä elämässämme jäävät yhä vähemmälle ja vähemmälle huomiolle. Lukutaito on myös suorassa yhteydessä syrjäytymiseen, ja valitettavasti Suomessa poikien lukutaito laahaa tyttöjen perässä enemmän kuin missään muussa OECD-maassa. Ei ole pojilla asiat hyvin, jos muistellaan vielä mitä tässäkin kirjoituksessa käsiteltiin :(

Helena Einax, blogi, kirjavinkit

Mulle on luettu jo pienenä, kuten varmaan suurimalle osalle meistä, mikä on tietysti hyvä, sillä lapsille joille on luettu ennen koulun alkua, on kaksikertainen sanavarasto verrattuna niihin, joille ei ole. Itse innostuin lukemisesta puolivahingossa nuoruudessa, kun äitini syystä tai toisesta liitti mut kirjakerhoon (Sisters club, kuinka moni muistaa tämän? :)) En tosiaan itse muista pyytäneeni tätä, mutta voihan se olla että siellä oli tarjolla joku kiva liittymislahja, jonka takia halusin mukaan ´:D

Yhtäkaikki siitä alkoi mun innostus lukemiseen. Kirjakerho oli siitä oivallinen, että sieltä sai tarjolla olevista vaihtoehdoista aina tilata ne kirjat, jotka itseä kiinnosti, ja välillä joutu menemään mukavuusalueen ulkopuolelle jos vaihtoehdoista ei löytynytkään sitä perus kauraa. Pikkuhiljaa tuli siis avarrettua lukumaailmaa. Kirjat oli nuorten kirjallisuutta, joten taso oli juuri ikään sopiva, mikä piti lukemisen mielekkäänä. Tämä on musta äärimmäisen tärkeää, jotta lukemisesta oppii nauttimaan ensin. Myöhemmin on hyvin aikaa tutustua raskaampaan materiaaliin niin, ettei lukuinnostus kuole heti alkuunsa.

Huikea lisä kirjallisuuden maailmaan on musta äänikirjat! Äänikirjat on olleet läsnä jo hyvän aikaa, mutta itse olen tutustunut niihin vasta viimeisen vuoden aikana. Mä kuuntelen äänikirjoja todella paljon: salilla, pyykatessa, kokatessa tai muuten vaan. Oikeastaan ainoat hetket jolloin olis mahdollista kuunnella äänikirjoja, mutta en kuuntele, on työmatkat, koska haluan pyhittää ne mielen rauhoittamiselle ja aamureippailut, koska se aika on varattu johonkin paljon tärkeämpään. Kerron tarkemmin asiasta tällä videolla ;)

Itse koen, että äänikirjojen kuuntelu soveltuu parhaiten faktapohjaisiin kirjoihin, kuten elämänkerrat, tutkimukset ja self-help -kirjat. Eli sellaiset kirjat, joita lukiessa helposti muuten nukahtaisi varsinkin näin pimeänä vuodenaikana ´:D Oman kokemukseni mukaan, romaaneihin äänikirjat eivät sovellu. Olen toki kuunnellut vasta yhden Ilkka Remeksen romaanin äänikirjana, joten tästä varmistuakseni saatan testata vielä toisenkin. Tiedän myös paljon ihmisiä, jotka kuuntelevat romaaneja äänikirjoina, mutta itselle se ei jotenkin tunnu oikealta... Pelkkiä äänikirjoja kuluttaessa valuvat myös alussa mainitut lukemisen hyödyt kankkulan kaivoon!

Helena Einax, blogi, book beat

Oman mielikuvitusmaailman luominen on yksi suurimmista syistä siihen, miksi kirjat toimivat mahtavana pakopaikkana, kun arjesta tarvii pienen breikin. Perinteisesti kirjaa lukiessa tilanteeseen uppoutuu täysin, ja muu maailma jää ulkopuolelle. Kirjan maailman ja sen hahmojen näkeminen sielusi silmin sekä hahmojen äänien kuuleminen sellaisena kuin ne kuvittelet vievät kokemuksen ihan omalle levelilleen. Itse oon kokenut, että tätä maailmaa on vaikea luoda äänikirjoja kuunnellessa, koska lukijoita on vain yksi, ja kirja etenee koko ajan lukijan lukiessa. Ei ole aikaa rakentaa omaa mielikuvaa kirjan tapahtumien paikoista ja hahmojen äänet on valmiiksi annettuja. Jos kokee jonkun ahaa-elämäkysen kirjan juonen etenemisen kannalta tai muuten vaan haluaa tarkistaa jotain aiemmin lukemaansa, minkä vuoksi haluaa palata takaisin, ei siihen saa samaa fiilistä kuin sivuja pläräämällä.

Tästä johtuen edes downshiftatessa en ole raaskinut luopua suurimmasta osasta kirjoistani, vaikka se tilan puutteen vuoksi olisikin järkevää, koska meidän rakkaat kirjat tekee meidän olohuoneesta kieltämättä vähän ahtaan oloisen, vaikka nätisti ovatkin hyllyihin ja vitriiniin aseteltu. Lapsuutemme parhaat satukirjat säilöttiin suosiolla kellariin ja nuorille suunnatuista kirjoista suostuttiin pitkin hampain luopumaan ja annettiin kierrätykseen. Mutta mitkä sitten on ne mun lempparikirjat?


Tän hetken suosikki äänikirjat TOP 5:
  1. Sapiens - Ihmisen lyhyt historia  ⬶ Äärimmäisen mielenkiintoinen kirja, paljon uutta tietoa ja antaa näkökulmaa. Junnaa hiukan paikoillaan, kun maataloudesta puhutaan vähän turhan pitkään. Tämän jälkeen tulevat uskonnot ja globalisaatio olisi myöskin voitu esittää mielenkiintoisemmin, mutta kun päästään kapitalismiin alkaa taas hyvä kerronta, joten sinnittele tylsemmän vaiheen läpi ☺ 
  2. Tunne lukkosi👍👍👍 
  3. Sekaisin LOVEsta  ⬶ ❤❤❤ Tästä kirjasta löytyi myös yllättäviä yhtymäkohtia alla olevaan!
  4. Idiootit ympärilläni ⬶ Monet ovat kehuneet. Itselle ei niinkään paljoa uutta tietoa, mutta auttoi antamaan raamit jo aiemmin havaitulle. Lopun konkretia väriyhdistelmien yhteentoimivuudesta oli opettavaista! 
  5. Kuinka kasvattaa bebe  ⬶ Äärimmäisen jaaritteleva ja itseään toistava kirja, liekö tarkoituksella havainnollistamaan kirjailijan todellisuutta kirjaa kirjoittaessa. Alun pitkähkön taustoituksen jälkeen päästään itse asiaan. Tämän kirjan olisi voinut supistaa viidesosaan pituudesta, mutta onneksi kertaus on opintojen äiti. Kaikesta kritiikistä huolimatta ihan paras kirja kasvatuksesta kiinnostuneille ja erityisesti kauhukakaroita kauhisteleville 👼

All time favorite perinteiset kirjat TOP 5:
  1. Okalinnut, Colleen McCullough
  2. Eläinten vallankumous, George Orwell
  3. Anna-Liisa, Minna Canth
  4. Inferno, Dan Brown
  5. Harry Potter -sarja, J. K. Rowling ⬶ Tätä kirjasarjaa ei voi olla tähän nostamatta, vaikka kukaan joka ei ole tätä lapsesta asti lukenut, ei tule pääsemään enää tähän sisään, sillä sarjan 3 ensimmäistä kirjaa ovat täysin lastenkirjoja sanan jokaisessa merkityksessä ja sarja kehittyy pikkuhiljaa. Viimeistä osaa lukiessa paljastuu vasta kirjailijan nerokkuus koko kokonaisuudessaan niin, että sitä ei osaa kuin ihmetellä. Kirjojen maailma on mitä mukaansa tempaavin ja ihmeellisin, jolle elokuvat eivät tee oikeutta. Maailma, sen hahmot ja niiden väliset suhteet on mietitty pienintä yksityiskohtaa myöden. Kirjat jättävät sijaa oivalluksille, eivätkä ole niin valmiiksipureskeltuja kuin ensisilmäyksellä voisi olettaa, mikäli on malttanut keskittyä lukemaansa. Ja kuten sanottu, sarja huipentuu koko ajan loppua kohden. Jos teillä on lapsia tai nuoria omassa taloudessanne, niin tyrkätkää Potteri heille käteen, se on uskomaton seikkailu ❤❤❤

Ootko itse lukenut jonkun yllämainituista kirjoista? Kuulisin mielelläni sun mielipiteen siitä, ansaitsisiko olla TOP-listalla, joten heitä kommenttia tuohon alas :) Ja mikäli sun lempparikirja puuttuu listalta, niin kerro ihmeessä kommenttikentässä mikä se on, etsin aina uutta mielenkiintoista luettavaa!

Peukut ja KIITOS sulle, jos jaksoit lukea tän kokonaan! <3 Ruksaa myös alle, oliko lukemisen arvoinen juttu vai ei, niin tiiän jatkossa, minkä tyyppiset kirjoitukset teitä kiinnostaa :)

- Helena

Kommentit