Kolmenkympin kriisi

Aloin havaitsemaan kolmenkympin kriisin ensioireia omalla kohdallani oikeastaan jo joskus 28 vuotiaana. Mulle tää kriisi ei aiheuttanut niinkään paniikkia siitä, kuka mä olen ja kuka mä haluan olla tai mitä yhteiskunta multa odottaa (tän prosessin kävin läpi jo joskus 15-18 vuotiaana, eh), vaan enemmän se oli tietoisuuden lisääntymistä ympärillä tapahtuvista asioista.

Voin varmaan huokaista helpotuksesta sen suhteen, että keski-iän kriisin tuun ehkä välttämään, kun eiks se just tätä itsensä löytämistä oo, johon mulla itsekseni viihtyvällä ja pohdiskelevalla ihmisellä on ollut hyvin aikaa vuosien varrella. Arvot ja ajatukset on pysyny samoilla linjoilla aina, mutta ne on jalostuneet ja saaneet sävyjä iän tuoman kokemuksen myötä.

Sellaset teemat kuin ekologisuus, eettisyys ja kokonaisvalatinen hyvinvointi alko kuitenkin pikkuhiljaa hiipiä ajatuksiin yhä useammin. Ehkä sitä voi sanoa aikuistumiseks, vaikka aika pikkuvanha oon ollut aina, kun valintojen takana painaa yhä enemmän muutkin teemat kuin itsekeskeisyys ja ulkonäkö. Kulutustottumuksissa ja esimerkiks muovin käytössä on havaittavissa selkeää muutosta.

Henkilökohtaisesti suurin muutos mulle oli kuitenkin käsitys terveydestä. Paria villiä teinivuotta (ja ehkä joku lyhyehkö vaihekin joskus ollut päällä) lukuun ottamatta oon eläny aina melko paheettomasti: ei ylilyöntejä, erilaisia nautintoja siemailtu täysin rinnoin vaan silloin tällöin ja aina välillä innostunut treenaamaan. Ruokavalio on kuitenkin ollut aivan liian ykspuolinen koko mun elämän, vaikka hidasta positiivista kehittymistä (hyvin, hyvin hidasta :D) on ollut havaittavissa läpi linjan. Samoin levon merkitys, vaikka siitä aina puhutaan, ei oo saanu suurta roolia, vaan ihan "perusmeiningillä" elelty.

Mulla ei oo koskaan ollut mitään kuolemanpelkoa (paitsi Lintsin laiteissa tänä kesänä, glug) mutta tietoisuuden lisääntyessä ja tietoa aktiivisesti hakiessa totesin kuitenkin, että vaikka välillä tulee treenailtua, ei mun elämäntavalla oo mitään tekemistä terveyden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kanssa. Ensimmäinen ajatus asian tiimoilta olikin, että mä haluan tehdä jotain mun ruokavaliolle. Samalla päätin, että nyt siitä liikkumisesta on saatava elämäntapa, eikä mikään vaihe, jota jaksan aina puolvuotta-vuoden ja sit oon yhtä pitkän jakson tekemättä mitään.

EDIT: Muita samojen asioiden kanssa kamppailevia auttaakseni päätin tehdä aiheesta videosarjan "Parempi arkirutiini", jossa käydään läpi konkreettisia steppejä, miten sä voit parantaa arkeas ilman suuria elämänmullistuksia. Videosarjaan pääset klikkaamalla tätä :)

Tästä sitten ajatukset alko pikkuhiljaa kääntyä ruokavalion suhteen semmosten teemojen ympärille kun puhtaus ja luonnollisuus/prosessoimattomuus. Samalla rupesin hyväksymään mun kropan rajoitteet erilaisten treenimuotojen suhteen ja ymmärtämään, että hyvinvoinnin kannalta liikkuminen on muutakin ku sitä sisuskalujen polttamista. Käytännössä siis aloin muun muassa käydä kävelyillä metsässä ja merenrannalla, lisäsin liikkuvuusharjoitukset (oh MAHTAVUUTTA!) osaksi treeniä ja aloitin uuden harrastuksen, geokätköilyn, äitini kanssa. Seuraavaks vois olla aika kiva testata joogaa ja sen eri muotoja. EDIT: Joogaa päädyinkin testaamaan noin vuosi tämän blogin kirjoittamisen jälkeen, tsekkaa mun pohdiskelut kokemuksesta täältä.

Ruokavaliota pohdin varmaan kahden vuoden ajan ja tutustuin eri ruokavalioiden hyviin ja huonoihin puoliin, kunnes lopulta päädyin syömään pääasiallisesti vegaanisti ensisijaisesti terveydellisistä syistä ekologisten ja eettisten syiden tukiessa valintaa. Pyrin myös välttelemään "turhaa" vehnää ja syömään ravintorikasta terveellistä luonnollista ruokaa. Myös kaiken maailman superfoodeihin ja muihin ituhippijuttuihin on tullut tutustuttua :D.

Ja voi se uni, kai se on tää kolmikymmpinen kroppa kun ei kestä riekkumista. Kesän aurinkoenergialla saattaa selvitä vähemmällä, mutta muuten on myönnettävä että tää kroppa tarvii VÄHINTÄÄN sen kaheksan tuntia unta, ja jos on rankka treenikausi menossa niin HUOMATTAVASTI paljon enemmän. Mutta kun nukkuu tarpeeks, niin sen positiiviset vaikutukset kyllä tuntee. Ainahan sitä vähemmälläkin selviää, mutta kun ottaa huomioon riittävän unen positiiviset vaikutukset sekä fyysisesti että (ehkä mun kohdalla ennen kaikkea :D) henkisesti ja sen, että mun mielestä nukkuminen on kivaa, niin tää nousee mun priolistalla kakkoseks heti syömisen jälkeen. EDIT: Vuoden jälkeen uni on noussut priolistalla ykköseksi, tsekkaa aiheeseen liittyen video täältä!

Pelkästään uni ei kuitenkaan riitä vaan levon käsitys sekä fyysisesti että henkisesti on myös kirkastunu. Lepopäiviä mulla on treenien välillä aina ollut, mutta nyt on käytössä myös lepoviikot. Ykkösjutuksi kaikessa tekemisessä on noussut oman kropan kuuntelu ja ennen kaikkea sen lähettämien viestien tottelu. Laiskuuden erottaa kyllä todellisesta väsymyksestä, jos on vaikka huonosti nukuttu yö alla, ja silloin kroppa hyötyy paljon enemmän levosta kuin treenistä, joka siinä tilanteessa saattaa jopa tehdä hallaa. Introverttinä oon aina osannut ottaa omaa aikaa, että mielikin saa hengähtää. Kuitenkin varsinkin aktiivista aivotyöskentelyä vaativaa työtä tehdessä pienet, ihan muutaman minuutin aivojen nollaukset, on olleet uusi jaksamisen työkalu mun arjessa.

Ja ARKI, se suurin osa meidän elämää, jota hereillä ollessa vietetään, sen laadun merkitys on alkanut korostumaan. Mä en oo koskaan ollut uraihmisiä, ja työ on toistaseks ollut mulle enemmän väline elättää itseni, vaikka pikku hikarina en sitäkään osaa vasemmalla kädellä suorittaa. Mun unelmiin on sen sijaan kuulunut vaahtosammuttimen kokoisesta asti perhe ja niinkin sovinnainen konsepti kuin kotiäitiys. (Biologisen kellon tikitys oli myös erittäin vahva osa kolmenkympin kriisiä korostuneesti noin hedelmällisyys syistä, mutta ennen tähän ikään päästyäni löysin rinnalleni ihanan miehen, joten tän suhteen paniikki on laantutnut, kun "tavoite" on hieman realistisempi nyt, WUOP!). Koko ajan on kuitenkin alkanut korostumaan ajatuksissa yhä enenevässä määrin, että vois sitä päivänsä kuitenkin viettää jotain sellasta tehden, mistä aidosti nauttii eikä vaan suorita, vaikka sitä unelmaduunia ei nyt oliskaan (tai onhan tuo tuossa, mutta kaikki aikanaan :D). EDIT: Tsekkaa tästä blogipostauksesta miten mun ajatukset ja arki on kehittyneet viimeisen vuoden aikana!

Sitä odotellessa oon ruvennut hahmottamaan, että mulla on aina rauhallisin ja paras olla, kun oon eläinten parissa ja luonnon keskellä. Ehkä jollain aikataululla kouluttaudun eläintenhoitajaksi, mutta nyt se ei ole ajankohtainen suunnitelma. Sen sijaan ajattelin, että voisin aloittaa vapaaehtoistyön esimerkiks jossain löytöeläintalossa. Täytyykin alkaa laittamaan tikkua ristiin sen eteen nyt kun tässä muutosrumbassa ollaan.

Toinen iso arjen muutos tulee olemaan tää bloggaus. Kun mulla ei sitä yhtä unelmaduunia ole, ja oon kiinnostunut niin monenlaisista asioista maan ja taivaan välillä ja juttua mimmillä riittää (niin ku tästä kirjoituksesta on ehkä havaittavissa, hehheh), päätin olla rajoittamatta itseäni liikaa ja ruveta raapustelemaan omista mitä erilaisimmista aivoituksistani. Blogissa tulee siis jatkossa olemaan raapustuksia kaikennäkösistä asioista, mitä mun elämässä tapahtuu ja mielessä liikkuu.

Peukut ja kiitos sulle, jos jaksoit lukea tän kokonaan! <3

- Helena

Ps. tän kesän voimaannuttamisbiisi on ehdottomasti tämä!

"Ja koska sitähän voi mokata
Myös jutut mist ei pidä
Ni kantsii tehdä sitä mitä rakastaa" ;)