TOSI-TV MEMORIES #1

Päivälleen kaks vuotta sitten tein mun tosi-tv débutin, kun Kiss bang love Suomen ensimmäinen jakso tuli ulos. Nää kuvaukset oli yks hauskimmista kokemuksista nuoressa elämässäni, joten ajattelin vähän jakaa tarinaa niiden takaa.

Ensinnäkin alunperin tän sarjan alkaminen tuli mun tietoon, kun kuuntelin kesälomalta juuri palattuani radiota töissä vielä muutoin tyhjässä toimistossa perjantai-iltapäivänä. Olin saattanut samoihin aikoihin katsoa Temppareita tai Paratiisihotellia tai mitä ikinä tosi-tv:tä silloin pyörikään, ja ystäväni Nooran (joka on tunnustanut näitä myös seuraavansa) kanssa aina niitä sitten ruodittiin. Nooran kanssa oltiinkin iltapäivällä menossa keskustaan drinkkibaariin, joten laitoin korvan taakse, että täytypää huikkailla että tällainen sarja on tulossa, niin voidaan sitäkin ruveta seuraamaan.

Hetki vierähti ja hop oltiin parin tunnin päästä drinksut kädessä, kun tämän uutisen iloisena jaoin. Nooran reaktiota en kuitenkaan osannut odottaa, sillä hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että mun pitäisi hakea kyseiseen ohjelmaan. En ollut kyllä asiasta yhtään samaa mieltä, johon Noora totesi, että "sehän olis ihan sun lainen ohjelma". MITÄ???

Hämmennys oli melko suuri, kun noin lähtökohtaisesti en introverttinä vieraista ihmisistä hirveesti pidä saatika anna heidän itseäni koskea, mutta Noora selitti asian ja sanoi, ettei tunne ketään muuta jolla olis pokkaa lähteä tällaiseen ohjelmaan. Tuostahan tietysti pieni sisäinen yllytyshulluni heräsi, ja kun sinkkuna ei sinsänsä ollut mitään esteitä osallistumiselle, niin ajattelin että jos sitä tosi-tv:hen kerran elämässä mennään, niin mennään sitten täysillä silmät sidottuina suutelemaan tuntematonta.

Näin helpolla mua ei kuitenkaan "hömppään" saatu mukaan, vaan tokaisin Nooralle että jos mut ohjelmaan haluaa, niin saa kyllä itse kirjoittaa mun hakemustekstin sitä varten. Sitouduin sitten siihen, että jos se menee läpi, niin oon hommassa mukana. Ja seuraavana päivänähän sieltä jo heti kuuluikin, shit...

Ensimmäisenä opetuksena tuli heti se, että puoliksi tosissaan ei kyllä kannata tällaseen lähteä mukaan. Ennakkovalmistelut sopimuksineen yms. oli yllättävän työläät. Töissä pyysin yhden päivän vapaata sillä mentaliteetillä, että eihän tuo mua niin paljoa kiinnosta että jatkoon menisin. Kuvauspäivä olikin ovella tosi nopeasti, ja pientä jännitystä oli ilmassa tulevasta tuntemattomasta.

Ensimmäisenä olikin vuorossa meikki ja hiukset, ja sitten tutustuttiin muiden ohjelmassa olleiden tyttöjen kanssa. Ja odoteltiin, sitä tehtiin paljon päivän jokaisessa vaiheessa. Pian tuli kuitenkin briiffi, ja selvisi että mä menen ensimmäisenä suden suuhun, jaiks! Siinäpä vasta jännittää alkoikin! Ennen sitä kuitenkin kuvattiin vähän esittelypätkää, fiiliksiä, tutustuttiin settiin ja mitä ikinä.

Sitten olikin h-hetki käsillä, ja mulle sidottiin side silmille ja lähdettiin taluttamaan kuvauspaikalle. Ääntäkään ei saanu päästää, koska toinen osapuoli odotti jo paikoillaan silmät sidottuna mun saapumista. Fiilis oli ihan super absurdi, kun tunsi kuumien spottivalojen lämmön ja tiesi että ympärillä on paljon ihmisiä ja joku koko ajan kuvaa mua jostain, mutta mitään ei näy tai kuulu. Sitten mut jätettiin paikalleni odottamaan "lähtölupaa". Siinä sitten pystyi kuulemaan tuon toisen tuntemattoman hengityksen, haistamaan miltä toinen tuoksuu ja jännitys oli täysin käsinkosketeltavaa. Aivan älytöntä että pitäs tässä ruveta vielä sitten suutelemaan!

Ja sitten se tuli: "saa suudella". Hermostuneen naurun sekaisin tuntein ei auttanut kun ruveta kömpelösti hapuilemaan, että missä se toinen tarkalleen seisoo ja miltä korkeudelta ne huulet löytyy. Ja joo, outoa kyllä oli! Siinä sitten hetki suuteloitiin ja pian ajattelin vetäytyä, mutta toinen halusi selvästi vielä jatkaa, joten ajattelin että hitot, tehdään tää nyt täysillä ja päätin heittäytyä suudelmaan ennakkoluulottomasti kokonaan.

Hetki vielä ja mua talutettiin jo takaisin kulisseihin adrenaliiniryöpyssä. Siitä siirryin heti antamaan haastattelun, niin kuin kuvausten jokaisessa vaiheessa tehtiin vähän väliä. Sitä pätkää musta ei kyllä lopullisessa ohjelmassa näkynyt.

Oli kyllä hyvin häkellyttävä kokemus, mutta seuraavaksi sai sitten onneksi rauhoittua ja odotella, että muut tytöt suoritti osuutensa. Takahuoneessa tietysti fiiliksiä jaettiin. Pian oltiinkin rivissä lavalla, ja Sara Sieppi paljasti seuraavaan vaiheeseen etenevät viisi tyttöä sekä valintaperusteet. Vähän niinkuin toivoin, että oma taipale olisi päättynyt siihen, mutta onhan se kiva että joku pitää hyvänä suutelijana, niin sen puolesta jatkoon mentiin hyvillä mielin. Luonnollisuus kunniaan!

Seuraava briiffi ja mä taas ekana sisään, glug. Tällä kertaa mulla oli silmät kiinni, ja Sara talutti mut huoneeseen, jossa oli tarkotus hetki tutustua ja sitten taas suudella, huhhuh! Kun silmät piti avata, mua jännitti niin paljon että oli pakko pistää kädet vielä hetkeks naaman eteen :D Seuraavat hetket menikin jossain jännityshumussa ja enimmäkseen vaan nauroin kun en muuta pystynyt. Tämä yhdistettynä kirkkaisiin kuvausvaloihin johti siihen että oli KUUMA. En oikeestaan edes tiedä, mitä kaikkea siinä sanoin, ja kun taas ois pitäny ventovierasta suudella, niin kehitin siihen sitten pienen skenaarionkin asiaa helpottamaan.

Ja sitten taas odoteltiin. Kun kaikki jäljellä olevat työt oli osansa suorittaneet tuli taas briiffi. Siinä kerrottiin, että seuraavaan vaiheeseen, eli yön yli treffeihin, päästiin minä ja yksi toinen tyttö. Niko vaikutti nauruntäyteisen kohtaamisen perusteella ihan mukavalta tyypiltä, joten ei haitannut. Taas oli tarkotus mun mennä treffeille ensin vielä samana viikonloppuna (ekat kuvaukset oli muistaakseni perjantaina), mutta tää toinen tyttö oli ulkopaikkakunnalta, joten luovutin hänelle treffivuoroni ja aktiviteettini, ja menin itse treffeille sitten tulevalla viikolla.

Yön yli treffeillä sitten tutustuttiin Nikon kanssa lisää, ja välillä kamerat oli niin kaukana, että niiden olemassaolon ihan unohti. Koko ohjelman kuvaukset oli tosi suoran lähetyksen omaiset: kaikki mitä suustaan päästi, saattoi päätyä ohjelmaan, no second takes. Treffipäivänä kuitenkin tiettyjä romanttisimpia juttuja tehtiin toki tuotantoyhtiön mieliksi luomaan oikeaa tunnelmaa.

Ja taas odoteltiin. Olisiko muutaman päivän päästä tullut tuotantoyhtiöltä tieto, että Niko haluaa ottaa mut mukaan viimeiseen vaiheeseen, eli pitkän viikonlopun kestävään reissuun. Tässä vaiheessa Niko sai itsekin ottaa muhun yhteyttä, ja halusi tämän kertoa myös omin sanoin. Muistaakseni heti sen viikon viikonloppuna oli sitten viimeiset kuvaukset, eli katsojille näkyvä valintahetki kun astuin ulos Kovasen autosta ja Sara Sieppi toivotti meille hyvää matkaa.

Samalla kertaa kuvattiin muidenkin loppuparien valintoja, ja pääsi taas ihmisiin tutustumaan. Meidän jaksoa ei kuvattu ekana, ja osa porukkaa oli lähdössä matkalle paljon ennen meitä. Meidän matka oli muistaakseni joskus parin viikon päästä tästä tilanteesta, ja saatiin tietää että lähdetään Tsekin Olomouciin. Yritettiin siinä muiden kanssa pohtia, että kenenköhän jakso tulee ekana ulos ja tuotantoyhtiö lupasi siitä heti ilmoittaa, kun sen ovat päättäneet.

Sitten oltiinkin matkalla, ja mikä surkeiden sattumusten sarja se olikaan. Ensin meidän lento viivästyi koko ajan pidemmälle ja pidemmälle, ja oli loppujen lopuksi kolme tuntia myöhässä. Siinä odotellessa huomattiin, että samalla lennolla oli kuvauksista tuttu pari Laura Hyrkkö valitsemansa miehen kanssa. Siinä kuitenkin vaikutti jotain kummallista olevan meneillään, ja jossain vaiheessa mies katosikin paikalta. Laura avasi tapahtunutta katsojille oman jaksonsa lopussa. Tuotantoyhtiö kuitenkin soitti, ja pyysi että olemme kaverina yksin matkaan silti rohkeasti lähtevälle Lauralle, jonka olimmekin jo tehneet.

Meidän oli tarkoitus jatkaa matkaa Prahasta junalla, mutta lennon koko ajan myöhästyessä lisää, sovittiin että tuotantoyhtiö ei osta meille lippuja, jotka taas menevät hukkaan, vaan ostetaan junaliput itse Prahaan päästyämme ja tehdään myöhemmin sitten kululasku. Lentokentältä saatettiin Laura bussille päin omaan kohteeseensa, ja itse jatkettiin sitten meille tilatulla kyydillä juna-asemalle.

Juna-asemalla tuli kuitenkin taas pieniä vastoinkäymisiä, sillä junayhtiön, jolla meidän oli tarkoitus matkustaa, palveluluukku oli jo suljettu. Onni onnettomuudessa Tsekin junaliikenne on aivoin kilpailulle, ja otimme junaliput ainoalta auki olevalta pisteeltä. Paikkalippuja ei ollut tarjolla, mutta ei sen väliä.

Alunperin tarkoitus oli olla perillä illalla, mutta tässä vaiheessa kello taisi olla jo puolenyön pinnassa. Siitä sitten kuitenkin piankin junaan hypättiin, ja kaikki sujui taas hetken hyvin. Jossain vaiheessa matkaa tuli kuitenkin hieman taas harmeja, kun kielimuurin takia selviteltiin paikkasotkua paikallisten "travellers"ien kanssa. Samassa kopissa olleen nuoren pariskunnan, jonka kanssa olimme aiemmin keskustelleet, mies kävi hakemassa paikalle konduktöörin ja ystävällisyysmielisyydestämme riippumatta konduktööri pian vartijan, aseistetun vartijan, glug.

Siinä vaiheessa rupesi hiukan jännittämään, koska oli kyseessä heidän paikkansa tai ei (se ei minulle ihan valjennut missään vaiheessa) olimme koko ajan ne valmiit luovuttamaan, mutta tilanne vain eskaloitui. Vartijan tulon jälkeen pääsimme kuitenkin pois tilanteesta ja vaihdoimmekin vaunuosastoa. Vartija pahoitteli meille tilannetta kovasti ja ihmetteli junayhtiövalintaamme. Kyseessä oli kuulemma Tsekin hunomaineisin junayhtiö, joka oli ainoa, mitä tämän tyyppiset matkustajat käyttävät. Vartija suosittelikin meille alkupeäristä junayhtiötämme, ja selitimme lyhyesti, millaisten kommellusten kautta olimme tänne päätyneet.

Siinä sitten yön silmässä pohdittiin, että mahtaako meille tilattu taksi löytyä Olomoucin pikkukaupungin juna-asemalta, mutta päätettiin olla soittamatta keskellä yötä enää tuotantoyhtiöön, vaan edettiin toimivaksi todetulla strategialla: nauraen kyllä kaikki selviää -mentaliteetilla. Ja positiiviseksi yllätykseksemme siellä se taksi meitä odottikin, jee!

Hotelli oli hyvän tasoinen puitteiltaan ja aamiaiseltaan. Tuotantoyhtiö oli järjestänyt meille lauantaiaamuksi kaupunkikierroksen, jonne hiukan silmät ristissä kiroillen mentiin, kun yöunet oli jääneet hiukan vajaiksi. Oppaamme oli tovin myöhässä, emmekä oikein tienneet mitä on tapahtumassa, mutta pian hän pyrhälsi paikalle ja saimme miellyttävän kokonaisvaltaisen kierroksen ihanine historiafaktoineen.

Loppu reissu meillä oli vapaata muutamaa kuvausohjetta lukuunottamatta, ja muistaakseni kaksi iltaa siellä vietettiin, joten paluuta alettiin tekemään maanantaiaamuna. Junaan hypättyämme olimme tyytyväisiä tasokkaampaan junayhtiöön, mutta ei mennyt kuin hetki kun taas jo olimme jonkun muun paikalla, MITÄ?! Nyt oltiin sitten kunnolla äimänkäkenä sillä meillä oli ihan selkeät paikkaliput. Ystävällinen henkilökunta kuitenkin selvitti asiaa, ja kävi ilmi, että meidän paluulippumme oli peruttu tuotantoyhtiön toimesta vahingossa kun turhat menoliput oli peruttu, koska olivat olleet samassa paketissa. Siispä taas laitettiin visa vinkumaan :D

Prahan lentokentällä törmättiin taas Lauraan, ja jaettiin matkakokemuksia lounaan yhteydessä. Helsinki-Vantaalla Laura vielä nappasi meistä pakollisen pusukuvan. Kun ottaa huomioon, että olin reissussa käytännössä tuntemattoman ihmisen kanssa, nukuttiin samassa sängyssä ja matkalla koettiin aika paljon vastoinkäymisiä, niin ihme että siitä pystyi edes nauttimaan! Meillä oli kuitenkin Nikon kanssa tosi hauska reissu (Niko voi olla erimieltä nirson ihmisen nälkäkiukkujen kohteena :D).

Sääkään ei suosinut, kun vielä perjantaina olleet helteet kääntyi meidän reissun ajaksi pilviseen ja sateiseen n. 18 asteen säähän, mutta päästiinpä ainakin hyppimään paljain jaloin vesilammikossa, tai mä pääsin, heh. Vaikka vuosisadan rakkaustarinaa ei syntynytkään, meillä klikkas hyvin ja vedettiin naurulla läpi koko reissu (<-- kts. kooste).

Ja yllätys reissun jälkeen, kun siellä kuvaamamme matsku oli tuotantoyhtiöön lähetetty, tuli tieto, että meidän jakso on ensimmäinen, joka tulee ulos. Tässä oli siis ihan selkeetä ikuinen ykkönen teemaa ;) Vielä tänäkin päivänä ollaan Nikon kanssa kavereita, joskin nyt Nikon ollessa Espanjassa ei niin usein nähdä.

Kaiken kaikkiaan koko tää kokemus oli aivan huikee! Ei normielämässä pääse tällaista kokemaan kuvausryhmineen päivineen. Mulla oli hauskaa alusta loppuun ja ennenkaikkea tää oli UNOHTUMATON KOKEMUS. Oon tosi iloinen, että Noora sai mut suostuteltua tähän mukaan, koska kun aika musta joskus jättää, voin lähteä tästä maailmasta yhtä kokemusta rikkaampana. Ja jos sulta yhtään seikkailunhalua löytyy, suosittelen sullekin! Varsinkn tällaseen live-tyyppiseen ohjelmaan osallistuminen on mielettömän hauskaa!

Mulle näyttää kehittyvän paha tapa kirjoittaa ylipitkiä blogeja, joten peukut ja kiitos sulle, jos jaksoit lukea tän kokonaan! <3

- Helena

Ps. Mun jakso löytyy edelleen Ruutu+:sta