PUHUTAAN ILMASTONMUUTOKSESTA! Mun ympäristöteot ♻ 7 askelta kohti päästöttömämpää elämää

Reilu vuosi sitten kerroin ensimmäisessä blogikirjoituksessani "Kolmenkympin kriisi", että ekologisuus on noussut yhä suuremmaksi tekijäksi omien valintojen takana. Ilmastonmuutos on onneksi nyt niin paljon tapetilla, että kulutustottumuksissa on varmasti tapahtunut muutosta jokaisen meidän, myös sinunkin osaltasi.

Tuossa blogikirjoituksessa kerroin, että muutosta on erityisesti havaittavissa suhteessani muovin käyttöön, ja tässä kirjoituksessa haluankin nyt reflektoida valintojani liittyen ilmastonmuutokseen. Mitä olen tehnyt, mitä ajattelin tehdä, mutta en ole vielä toteuttanut ja mitä haluaisin vielä tehdä? Muista, että kukaan meistä ei ole täydellinen, ja jokainen pienikin teko on askel oikeaan suuntaan.

Helena Einax, blogi, mun ympätistöteot

But first things first, ensin vähän dataa! Paljon puhutaan siitä, että ydinongelma on muissa maissa. Tämä voi olla, mutta samalla, mikäli kaikki kuluttaisivat kuin Suomalaiset, tarvitsisimme lähes neljä maapalloa! Suurimmat syyt tähän ovat energiantuotanto, liikenne ja ruokatuotanto. Suomalaiset kuluttavat oman osansa maailman luonnonvaroista noin nelisen kuukautta maailman keskiarvoa aikaisemmin. Ei siis ihan putkeen mene asiat meillä täälläkään...

Alla olevilla 7 askeleella voimme jokainen vaikuttaa osaltamme yksityisen kulutuksen suurimpiin kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttajiin jokapäiväisessä elämässämme: kulutus, ruoka, asuminen, liikkuminen ja yhteiskunnallinen aktiivisuus. Saa nähdä, kuinka monta kohtaa täytyy omalta osalta!

Kuvahaun tulos: what causes the most greenhouse gas"
Kuva tästä lähteestä. Huomioithan että lähdetiedot ovat vuosilta 2013 & 2014 kuten kuvan alareunasta näkyy.

7 askelta kohti päästöttömämpää elämää:

1. Valitse kasvispainotteista ruokaa  ✅ Syön pääsääntöisesti vegaanisti, joten tästä osiosta voin olla ylpeä! Ruokahävikin vähentäminen on myös tärkeä tekijä matkalla kohti ekologisempaa elämää, ja tässä itselle parhaiten apuna toimii suunnitelmallisuus ja kokkailu jämäruoista, jos niitä silti jää, curryt on ihan parhaita ratkaisuja tähän 😋Riistalihan käyttöä pohdin tässä kirjoituksessa 👈

2. Suosi joukkoliikennettä  ✅ Meiltä löytyy tätä nykyä autokin, mutta työmatkat, kaupassakäynnit yms. perusliikkuminen hoidetaan edelleen julkisilla. Tästä iso kiitos pääkaupunkiseudun toimiville yhteyksille 🙏 ❌ Vaikka lentopäästöt on ehkä marginaalisin osa omaa kokonaisuutta, otan kyllä tavaksi niitäkin jatkossa kompensoida, mitä nyt en ole vielä tehnyt. Hiilinieluista luonnontilassa olevien metsien määrään pystyn vielä nopeastikin vaikuttamaan 🙌

3. Valitse uusiutuvaa energiaa  ✅ Pitkään ollut jo ekosähkö käytössä, joskin tulevaisuudessa siirtyisin mielelläni aurinkoenergiaan, joka on käsittääkseni kaikkein ekologisin uusiutuvan energian muoto :) Korjatkaa jos oon väärässä! I'm no expert ✌❌ Selkeä kompastuskivi itsellä tässä kuitenkin kodin lämpötila, mä palelen niin saakelin helposti kun on huono ääreisverenkierto, että nytkin villasukat jalassa ja viltti ympärillä vaatteiden lisäks, ja yhä silti paleltaa ja sormet jäässä saatika että sitten lämpötilaa vielä laskis 😬

4. Vältä hukkaneliöitä  ✅ Just tänään viimeks hajoillut tähän, kun meillä on pieni koti eikä makkarissa ovea, mistä saatan ehkä avautua pikkasen tällä videolla 😅 Tässä täytyy kuitenkin olla tarkkana tulevaisuudessakin, ettei lähe homma laukalle! Tunnistan jo etukäteen tän olevan mulle paha mahdollinen kompastuskivi ❌

5. Pohdi kulutustasi  ✅ Voin kertoa että tässä rastissa en oo ollut todellakaan mitään voittajamatskua aiemmin ❌ Kehitystä tämän osalta on tapahtunut pikkuhiljaa, ja tätä aihetta pohditaan paljonkin hetki sitten ilmestyneessä blogissa täällä!

6. Vaikuta yhteiskunnassa  ❌ Tää on mulla koko ajan takaraivossa, että haluisin tehdä tätä enemmän, tai siis tehdä tätä, koska en tällä hetkellä tee. Aktivismi on Suomessa tosi alhaisella tasolla, ja yritän tän osalta ottaa itseäni niskasta kiinni, koska aktivismilla on suuri vaikutus yhteiskunnallisiin muutoksiin muissa maissa ✊

7. Kannusta muita  ✅ Yritän tehdä parhaani, tälläkin blogipostauskella, kuitenkaan vaikuttamatta ylimielisesltä tai saarnaavalta, koska oppimisprosessi tää on ollut itellekin ja on sitä edelleen 💚


Paljon näkyy yllä vihreetä, mutta punasuuden perusteella paljon vois tehdä asioita vielä paremminkin. Jottei menis ihan jeesusteluks, niin niin hippi kun musta ois kiva ollakin, niin mä myönnän ihan rohkeasti, että suurinosa mun ekoteoista on saanut alkuunsa ihan itsekkyydestä eikä maapallon hyvinvoinnista. Minkäs teet, ihminen on itsekäs eläin! Onneks se, mikä on aidosti hyväks mulle kulkee käsi kädessä sen kanssa, mikä on hyväks meidän maapallollekin 🌍Tämän ymmärrystä kun sais kanssaeläjien keskuudessa levitettyä, saatais ilmastonmuutos kuriin paljon nopeammin!


Esimerkkejä mun itsekkyydestä alkaneista ekoteoista:
  • Ryhdyin syömään pääasiallisesti vegaanisti ennen kaikkea terveydellisistä syistä, en eettisistä tai ekologisista.
  • Mä haluan hengittää puhdasta ilmaa ja elää ilman pelkoa luonnonkatastrofeista, ja haluan että mun jälkeläiset ja niiden jälkeläiset pystyvät elämään yhtä onnekkaasti.
  • Alussa mainittua muovin kulutusta oon vähentänyt tosi paljon, mutta tääkin lähti siitä, kun sain tietää mitä toksiineja muovista irtoaa ruokaan etenkin kuumennettaessa ja jäädyttäessä. Käytännössä en osta enää mitään muovista, ellei se jostain syystä ole aidosti ainoa vaihtoehto. Lasi ja puu on ykkösenä ja metalli tulee perässä. Hedelmät ostan aina irtoina muoviin pakatun sijaan, jos sellainen vaihtoehto vain löytyy. Jos joskus ostan valmisruokaa, siirrän sen pois pakkauksesta ennen lämmittämistä. "Muovikammossa" päädyin vihdoin myös muovia kierrättämään, mikä vähensi sekajätteen määrää ihan tolkuttoman paljon! ♻
  • Kierrätys ylipäänsä! Pienenä jo oppi tietenkin kierrättämään pahvit ja paperit, ja vaivattomasti siihen rinnalle nous aikusena biojäte, lasit ja metallit, kun taloyhtiöstä löyty onneks laarit jokaiselle lajille. Tästä saa taa kiittää Helsinkiä 👍Kuitenkin muu kierrätys on lähtenyt itsellä siitä, että rahan puutteessa on tullut lähdettyä kirppareille. Sitä kautta oppinut itse laittamaan kiertoon (vaikka enemmän annan kuin myyn) kaiken tarpeettoman roskiin heittämisen sijaan. Lainaaminen ostamisen sijaan on myös opittu tapa, joka on lähtenyt liikkeelle siitä, että ei ole joskus ollut rahaa ostaa sitä omaa iskuporakonetta tms.
  • Kulutusta oon vähentänyt ihan oman mielenterveyden vuoksi, ja siinä sivussa luonto kiittää! Downshiftaus on ehdottomasti ollut mun suurin ekoteko, vaikka mun motiivit siihen on olleet täysin itsekkäät! 😇
Toivottavasti kirjoitus herätti sussa ajatuksia, joita mielelläni myös kuulisin kommenttikentän puolella ✌ Peukut ja KIITOS sulle, jos jaksoit lukea tän kokonaan! <3 Ruksaa myös alle, oliko lukemisen arvoinen juttu vai ei, niin tiiän jatkossa, minkä tyyppiset kirjoitukset teitä kiinnostaa :)

Ps. Jos et halua missata seuravaa blogia, tilaa sähköposti-ilmoitukset uusista kirjoituksista sivun oikean ylälaidan TILAA-nappulasta :)

- Helena

Kommentit

  1. Kulutkseen liittyy myös tuo tekstiiliteollisuuden tuomat ongelmat. Vaateteollisuus on öljyteollisuuden jälkeen maailman toiseksi saastuttavin teollisuuden ala. Ja Suomi tosiaan on avainasemassa tässä. Tässä pienessä maassa asuu paljon niitä, jotka ostavat hyvällä omallatunnolla halpatuotantomaiden vaatteita, näin me pidämme oman maamme puhtaana ja voimme saastuttaa näitä kolmansia maita, joita voimme nyt syyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melissa juuri näin! Ens viikon blogissa itseasiassa tarkoitus vaatteista, vaateteollisuudesta ja kierrätyksestä höpötelläkin :) Tämä on historiassa ollu varmasti mulle henkilökohtaisesti se suurin kompastuskivi, mutta tärkeintä on että näissäkin asioissa oppii ja kehittyy! Jotta tämä olisi kuitenkin mahdollista, niin näistä asioista pitää pitää yllä keskustelua. Kiitos siis sinullekin kommentistasi <3 ja tilaa ihmeessä s-postimuistutukset niin ei mee sulta toi miun ens viikon blogi ohi :)

      Poista

Lähetä kommentti