Voiko vegaani käyttää turkista?

Tätä kysymystä olen pohtinut jo pari vuotta. Turkiksissa on mun silmään jotain entisaikojen loistoa ja viikinkimäistä alkukantaisuutta, minkä vuoksi sellaisen hankkimista olenkin pohdiskellut. Turkistarhaus sen sijaan on vastenmielistä toimintaa, mikä pitäisi mielestäni kieltää lailla. Kuulostaako ristiriitaiselta? Blogejani aiemmin lukeneet tietävät mieltymyksestäni kirpparilla käyntiin, ja siitä päästäänkin päivän dilemmaan...

Jos turkis on ostettu kirpparilta käytettynä uuden takin sijaan, onko sen käyttäminen silloin eettisesti oikein? 

Tätä olen pohtinut vuodesta toiseen kirpparilla käydessä, sillä niissähän paljon turkiksia pyörii. Ajatukset on olleet niin kaksijakoisia, ettei ostopäätöstä ole syntynyt. Periaatteessa koen käytetyn vaatteen olevan aina ekologisempi vaihtoehto kuin uuden vaatteen hankinta, mutta vaikka turkis olisikin käytetty, ilmaisenko siitä huolimatta turkista käyttämällä hyväksyntäni turkistarhaukselle?

Eettisyys vs. ekologisuus -dilemmaa pyöritellessäni törmäsin reilu vuosi sitten syksyllä kirpparilla hyvin erilaiseen turkikseen kuin koskaan aiemmin. Turkis oli lyhyen takin mallinen ja vaalean kirjava. Pidin sen tyylistä ja lyhyen takin käytännöllisyydestä hyvin paljon, eikä hintalappu helpottanut tilannetta. Aitojen turkisten normaalisti maksaessa satasista tuhansiin tämän yksilön hinta oli vain 10€. 

Takista oli irronnut yksi tai kaksi hakasta, ja saumat olivat melko huonossa kunnossa, joskin vain yhden olkapään vuoren sauma aidosti korjausta vaativa. Pohdin sovituskopissa ja sen ulkopuolella lähes tunnin ostanko takin vai en, sillä turkistarhauksen tukeminen edes välillisesti tuntui pahalta. Lopulta päätin kuitenkin takin ostaa tietäen, etten ikinä ostaisi tarhattua turkista uutena, ja käytetyn takin ostamisen ollessa ekologisempi vaihtoehto kuin uuden ostaminen.

Vein takin ompelimoon korjattavaksi aiemmin mainittujen puutteiden osalta, ja tuntui hyvältä korjauttaa jotain vanhaa käyttöön. Tästä huolimatta sama dilemma esti minua vetämästä turkista päälle reilu vuoteen. Monesti mietin, että haluaisin takkia käyttää, mutta taas tuntui siltä että välitän väärää viestiä turkista käyttäessäni. Eihän kukaan takkia katsoessa tiedä että se on kierrätettynä ostettu. Niinpä takki on vain roikkunut henkarissa, kunnes lähdimme nyt uudeksi vuodeksi Pariisiin. Jos joskus oli oikea hetki käyttää tuota jo hankittua turkista, niin tuolla reissulla.

Helena Einax, blogi, turkisten käyttö

Siispä vedin takin niskaan Helsinki-Vantaalle suunnattaessa, ja ihanan lämminhän tuo olikin. Lentokentällä kiinnitimme huomiota siihen, ettei takissa ole mitään lappuja, ei niskassa tai kyljessä. Toki laput ovat voineet vuosien saatossa tippua, mutta turkista tarkemmin tutkiskellessa siitä jäi jotenkin kotikutoinen fiilis saumojen ompeleista yms. Ihan niinkuin sen olisi joku ei niin ammattilainen itse kyhännyt kasaan. Myös turkiksen kirjava väri, johon olin ihastunut tuntui jotenkin alkukantaiselta, ei niin huolitellulta. Tätä en tietysti tiedä varmasti, mutta jos edellisessä dilemmassa taipui siihen, että turkista ei tulisi käyttää edes käytettynä ostaessa, niin miten on laita seuraavassa tilanteessa:

Onko eettistä käyttää turkista, joka on tehty itse ruoaksi metsästettyjen eläinten turkeista?

Olen aiemmassa blogissa "Voiko vegaani metsästää?" pohtinut metsästämisen eettisyyttä ja ekologisuutta verrattuna lihan tehotuotantoon, joten kannattaa sekin käydä lukemassa. Jos kuitenkin oletetaan, että ollaan sitä mieltä että jos lihaa nyt on saatava, on kaikin puolin parempi metsästää itse, niin eikö silloin olisi entistä enemmän eettistä ja ekologista hyödyntää myös metsästetyn eläimen turkkikin? Itse en ainakaan tällaisessa tilanteessa näkisi turkiksen käytössä mitään vikaa. Kokonaisvaltaisesta hyödyntämisestä puheen ollen, kannattaa myös lukea edellinen blogi, jossa tehtiin riistalintujen sulista korvakoruja.

Siispä mikä on lopputulema, voiko vegaani käyttää turkista?

Tietysti lähtökohtaisesti turkistahan ei kukaan meistä tarvitse, aitoa tai tekoturkista, mutta tässä pohdinnassa ydin onkin käytetyn turkiksen ostamisessa vs. uuden takin ostamisessa, mikä tuo lisää sävyjä tähän hankalaan kysymykseen. Koska mielestäni vegaani voi metsästää, vaikkei itse lihaa söisikään (kts. tarkemmin aiemmin mainittu blogi), niin samaten olen sitä mieltä, että vegaani voi käyttää myös itse ruoaksi metsästetyn eläimen turkista tehtyä turkista. Mitä tulee käytettynä ostettuun turkikseen, vegaanit eivät käytä eläinperäisiä vaatteita. Pääasiallisesti tämä perustuu eläinten riistoon, jonka varmuutta ei voida käytettyä vaatetta ostaessa välttämättä todentaa. Itse ruokasi metsästetyn eläimen turkin hyödyntäminen ei kuitenkaan sisällä tätä vegaanien vastustamaa riisto-elementtiä.

Tai jos metsästyskin on liikaa, miten auton alle jääneiden eläinten turkeista tehdyt turkikset? Onko edes tiukimmalla vegaanilla aitoa syytä kieltäytyä sellaisen käytöstä jos toinen vaihtoehto on epäekologinen uuden takin tuottaminen?

Toki itse olen ryhtynyt syömään vegaanisti ennen kaikkea terveydellisistä syistä eettisten ja ekologisten syiden tukiessa valintaa, kuten aiemmin olen kertonut, mistä syystä maailankatsomukseni ei ole aivan niin jyrkkä ja ehdoton. Jokainen askel kohti ekologisempaa ja eettisempää elämää, sekä omani että muiden, on mielestäni askel oikeaan suuntaan, vaikka valinnat eivät täysin täydellisiä olisikaan. 

Mitä mieltä te ootte tästä? Tää on mun mielestä äärimmäisen mielenkiintoinen dilemma, jota voi katsoa monelta eri kantilta, ja mielläni juttelisin teidän kanssa asiasta lisää kommenttikentän puolella!

ISO KIITOS SULLE, jos jaksoit lukea tän kokonaan! ❤️ Ruksaa myös alle, oliko lukemisen arvoinen juttu vai ei, niin tiiän jatkossa, minkä tyyppiset kirjoitukset teitä kiinnostaa 🙂

- Helena

Ps. Tilaa sähköposti-ilmoitukset uusista kirjoituksista sivun oikean ylälaidan TILAA-nappulasta, niin et missaa sitä!

Kommentit

  1. Oli turkiksen tai turkissomisteen alkuperä mikä vain, jos pidät sitä muiden nähden niin normalisoit ja "mainostat" turkisten käyttöä ja saatat antaa jollekin lisäkipinää uuden turkiksen ostamiseen. Sama jopa tekoturkisten kanssa, varsinkin yhtään aidomman näköisten kanssa, kun niitä ei moni edes erota aidosta.
    Lisäksi eläimistä välittävien silmissä turkista pitävä on turhamainen ja eläimiä vihaava kusipää tai täysin mistään mitään tietämätön. Monille eläimistä välittäville on myös ahdistavaa nähdä turkista.

    Toivoisin, että kukaan turkiksia käyttävä tai metsästävä ei kutsuisi itseään vegaaniksi, vaikka ruokavalio olisikin vegaaninen/kasvipohjainen, koska se antaa ihmisille väärän kuvan että vegaani voisi käyttää eläinten ruumiinpaloja asusteena tai voi tappaa eläimiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anonyymi, kiitos kun kommentoit! Tuota nimenomaista dilemmaa itsekin pohdin, kun kirppareilla myytäviä turkiksia olen katsellut. Mun mielestä tässäkin asiassa on kuitenkin tärkeämpää se, mitä itse tietää omiksi arvoiksi, eikä se, mitä muut ajattelee. Ihmiset tuomitsee nykyään niin ennakkoluuloisesti oli kyse sitten mistä tahansa, joten en loppujen lopuksi nähnyt muiden oletusten olevan riittävän suuri tekijä sille, että jättäisin tekemättä jotain, mikä oli mun mielestä ekoteko.

      Tuosta toisesta kohdasta mun täytyy valitettavasti olla sun kanssa eri mieltä. Mä olen hyvin eläinrakas ihminen ja välitän niistä siis kovasti, ja sitä suuremmalla syyllä mun mielestä jokainen hukkaan heitetty kuolema on aivan älytön. Kuten alussa sanoin, olen vallan turkistarhausta vastaan. Maailmassa on kuitenkin mun mielestä muitakin tärkeitä arvoja, jotka tulee ottaa huomioon, ja ekologisuus on yks niistä. Mun mielestä on siis paljon järkevämpää ostaa käytetty turkis kuin uusi takki. Turkikset on yleensä laadukkaita ja aikaa kestäviä, joten itse näen sen niin päin, että olisi epäkunnioittavaa sille henkensä antanutta eläintä kohtaan olla sitten hyödyntämättä sitä turkista. Tappaahan teollisuuskin ympäristöään eläimet mukaan luettuna, joten miksi olisi enemmän oikein ostaa uusi takki, jonka teosta todennäköisesti uusi eläin on joutunut kärsimään, jos ei itse tuotteeseen mutta tuotteen teon sivutuotteena kuitenkin? Ja korostan vielä, olen turkistarhausta vastaan enkä ikinä ostaisi uutta turkista.

      Satuitko lukemaan tuon Voiko vegaani metsästää? -julkaisun? Olen ollut hyvin tarkka siitä, että ilmaisen selkästi syöväni pääasiallisesti vegaanisti, enkä väittänyt olevani "kiihkovegaani". Kirjoitukseni, tuo edellinen tai tämä, eivät kuitenkaan pohdi asiaa vain omalta kannaltani, vaan nimenomaan sen vegaanin kannalta, joka on vegaani sanan tiukimmassa merkityksessä. Tuossa metsästystä käsittelevässä kirjoituksessakin tuon esiin, että kannustan kaikkia syömään vegaanisti. Jos kuitenkin lihaa jonkun täytyy syödä, eikö olisi eläintä kohtaan eettisempää syödä luonnossa vapaana kasvanutta eläintä, joka kuolee ilman kärsimystä, kuin vaihtoehtoisesti tehotuotettua lihaa. Eikö vegaani tee tällöin palveluksen monelle kärsivälle eläimelle, jos niille löytyy eettisempi vaihtoehto? Maailma ei ole niin mustavalkoinen kuin ihanteissamme toivomme, mutta jos saamme läheisemme edes syömään lihaa joka on eläimiä kohtaan eettisempää, eikö sen kuuluisi olla jo voittoa kotiinpäin eläimiä rakastavalle vegaanille?

      Tämä aihe ei ole helppo, ja sitä suuremmalla syyllä tästä on tärkeä keskustella, joten kiitos vielä kerran kun osallistut. Terkuin Helena

      Poista
  2. "Itse ruokasi metsästetyn eläimen turkin hyödyntäminen ei kuitenkaan sisällä tätä vegaanien vastustamaa riisto-elementtiä" Ööö, sisältää sellaisen pienen jutun kuin hengen riistäminen.

    Turkista pitämällä ns mainostat ja teet turkiksen käytöstä hyväksyttävää. Itselle nousee vahvoja neg tunteita kun näkee turkiksia. Ne on erittäin rumiakin. Emme ole viikinkejä vaan toiv elämme paremmassa ja lempeämmässä yhteiskunnassakuin silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anonyymi, ja kiitos kun osallistut keskusteluun! Toivon ettet ymmärtänyt tuota lausetta tahallisesti väärin. Itse metsästetyt eläimet, toisin kuin tehotuotettua lihaa varten kasvatetut eläimet, elävät vapaana ja ilman kärsimyksiä, tai ainakin niin paljon ilman kärsimyksiä kuin mikään eläin voi elää. Viittasin kirjoituksessa tuohon aikaisemmin julkaisemaani kirjoitukseen Voiko vegaani metsästää?, jonka loppupäätelmänä itse tulin siihen tulokseen, että vaikka kannustan toki kaikkia syömään ennemmin vegaanisti, jos kuitenkin lihaa jonkun täytyy syödä, eikö olisi eläintä kohtaan eettisempää syödä luonnossa vapaana kasvanutta eläintä, joka kuolee ilman kärsimystä, kuin vaihtoehtoisesti tehotuotettua lihaa. Eikö vegaani tee tällöin palveluksen monelle kärsivälle eläimelle, jos niille löytyy eettisempi vaihtoehto? Maailma ei ole niin mustavalkoinen kuin ihanteissamme toivomme, mutta jos saamme läheisemme edes syömään lihaa joka on eläimiä kohtaan eettisempää, eikö sen kuuluisi olla jo voittoa kotiinpäin eläimiä rakastavalle vegaanille?

      Itse koen että käytettynä ostettua turkista käyttämällä tai itse ruoaksi metsästetyn eläimen turkista tehtyä turkista käyttämällä, teen tämän tyyppisten turkisten käytöstä hyväksyttävää, mitä ne mielestäni ovatkin. En ole koskaan pitänyt siitä, että periaatteista pidetään turhaan kiinni viimeiseen asti silloinkin kun sille ei ole järkevää perustelua, ja mielestäni ekologisuus on myös tärkeä arvo, joka meidän tulee tässä keskustelussa huomioida. Mun mielestä on siis paljon järkevämpää ostaa käytetty turkis kuin uusi takki. Turkikset on yleensä laadukkaita ja aikaa kestäviä, joten itse näen sen niin päin, että olisi epäkunnioittavaa sille henkensä antanutta eläintä kohtaan olla sitten hyödyntämättä sitä turkista. Tappaahan teollisuuskin ympäristöään eläimet mukaan luettuna, joten miksi olisi enemmän oikein ostaa uusi takki, jonka teosta todennäköisesti uusi eläin on joutunut kärsimään, jos ei itse tuotteeseen mutta tuotteen teon sivutuotteena kuitenkin? Ja korostan vielä, olen turkistarhausta vastaan enkä ikinä ostaisi uutta turkista.

      Sitäpaitsi mun mielestä turkikset on älyttömän kauniita, miksei olisi, onhan ne kauniita myös ne eläimet, josta turkikset on tehty. Enkä mä sellaista tietenkään olis ostanutkaan, jos ne ei mun silmää mielyttäis. Mä toivon yhtä lailla eläväni paremmassa ja lempeämmässä yhteiskunnassa, trust me, mutta myös luonnonmukaisemmassa sellaisessa, ja jos eläin ole joutunut turkiksen takia kärsimään niin kuin tarhauksessa, puen paljon mielummin päälle tämän luonnonantimen kuin tekokuituisen tuotteen.

      Mitä mieltä olit siitä, että jos auton alle jääneen ns. road-kill eläimen turkista tehtäisiin turkki, voisiko vegaani käyttää sitä? Tällöin ei ole ihminen riistänyt edes sen henkeä tarkoituksella. Vai pitäisikö tällainen eläin heittää kokonaisuudessaan roskiin, sen sijaan että hyödynnetään sen liha ja turkki?

      Tämä aihe ei ole helppo, ja sitä suuremmalla syyllä tästä on tärkeä keskustella, joten kiitos vielä kerran kun osallistut. Terkuin Helena

      Poista
  3. No, hyviä näkökulmia teillä. Itsekin pidän esim. turkistarhausta erittäin epämielyttävänä toimintana. Vaikka se kuinka on ihmisten elinkeino. Kannatan sen kieltämistä ehdottomasti. Ajattelen niin, että maailma muuttuu ja asioiden on muututtava sen mukana. Siis, turkistarhauksesta on päästävä eteen päin. Itselläni on varastossa ollut vuosia kaksi turkkia, toinen piisami toinen "tyylikkäästi " tehty minkki. En ole voinut niitä 10-v käyttää .....Mutta olen miettinyt miten ne voisi hyödyntää ekologisesti...Itse pyrin katsomaan asioita ilman "kouhkaamista" mutta silti turkkeja en voi päälleni laittaa. Jotenkin koen, että mikäli esim. lihaa syön niin se olisi riistaa. Tämä siksi, että tuotantoeläinten pito ei tunnut hyvältä nykypäivänä kun muitakin vaihtoehtoja löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Unknown, ja kiitos osallistumisestasi keskusteluun! Hyvin samoilla linjoilla olen kanssasi, ja ymmärrän kantasi oikein hyvin. Tuonhan kanssa itsekin taistelin miettiessäni, voinko käytettyä turkista edes ostaa. Turkikset on usein kuitenkin laadukkaita ja aikaa kestäviä, joten mielestäni olisi niitä henkensä antaneita eläimiä kohtaan loukkaus, että turkista ei sitten hyödynnettäisi koko sen elinkaaren ajan. Itse kuitenkin tiedän, että en uutta turkista koskaan hankkisi, ja minulle on tärkeintä että tässä asiassa oma arvomaailma on kohdillaan, sekä eettisyys että ekologisuus, sen sijaan että antaisin liikaa arvoa ulkopuolisten ennakkoluuloille, koska nykymaailmassa tuomitaan tuntemattomien ja tietämättömien toimesta riippumatta siitä mitä satutkaan tekemään.

      - Helena

      Poista
  4. Helenan kannattaa nyt menna uudelleen vegaani liiton sivuille tarkistamaan mita vegaani tarkoittaa! Jos syot kasvipohjaisesti tai olet flexaaja niin tee mita lystaat (et sita silti pysty eettiseksi viherpesemaan) mutta vegaani ei kayta MITAAN elainperaista eika tue minkaanlaista elainten riistoa. Piste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tapauksessa on koko vegaanina eläminen täyttä idiotismia.

      Poista
    2. Mitä eläintenriistoa siinä on jos eläin kuolee luonnollisesti ja kaikki siitä saatava käytetään hyödyksi?

      Poista
    3. Heippa ketjun aloittanut Anonyymi, kiva kun osallistut keskusteluun! Vaikka itse vain pääsääntöisesti syön vegaanisti, on tarkoitukseni ollut kirjoittaa juttu nimenomaan siltä kantila, voiko vegaani sanan tiukimmassa merkityksessä käyttää turkista. Mielestäni asia ei ole niin mustavalkoinen, josta syystä ajatuksia ja keskustelua halusinkin herätellä.

      Kysymys kuuluukin, onko riistoa tuo jutussa äärimmäisimpänä esitetty esimerkki, jossa eläin on jäänyt auton alle, ja tästä road-kill eläimen turkista tehdään turkis? Itse en ainakaan nää tilanteessa mitään riistoa, vaan päinvastoin sekä eettisesti että ekologisesti järkevää hyödyntämistä. Mitä se ketään, edes sitä eläintä hyödyttäisi, että tässä tapauksessa ruho laitettaisiin vain roskiin. Onko silloin mitään syytä olla hyödyntämättä auton alle jääneen eläimen liha ja turkki, kuin vegaanin periaattesta kiinni pitäminen periaatten vuoksi?

      Tämän ääriesimerkin kautta päästään helpommin käsiksi noihin lievempiin esimerkkeihin, ja seison niissä edelleen sanojeni takana. Tässä mustavalkoisessa maailmassa on syytä huomioida arvot kokonaisvaltaisesti, ja käytettyä turkista hankkiessa en ole voinut enää vaikuttaa siihen, onko eläintä alun perin riistetty vai ei. Kuten sanottu, turkistarhausta en tue enkä koskaan osataisi tällaista turkista uutena. Oman arvomaailmani tuntevana, en näe mitään syytä tehdä ekologisempaa valintaa ja ostaa käytettyä turkista uuden takin sijaan. Ja musta tälle olis ihan tiukan linjan vegaanienkin syytä antaa ajatusta. Turkikset on usein kuitenkin laadukkaita ja aikaa kestäviä, joten mielestäni olisi niitä henkensä antaneita eläimiä kohtaan loukkaus, että turkista ei sitten hyödynnettäisi koko sen elinkaaren ajan. Tappaahan teollisuuskin ympäristöään eläimet mukaan luettuna, joten miksi olisi enemmän oikein ostaa uusi takki, jonka teosta todennäköisesti uusi eläin on joutunut kärsimään, jos ei itse tuotteeseen mutta tuotteen teon sivutuotteena kuitenkin?

      Toiselle keskusteulle osallistuvalle Anonyymille, vegaanina eläminen ei kyllä silti ole idiotismia, mutta samaa mieltä kanssasi siitä, että tässä kuten monissa muissakin asioissa ihmisten tulisi olla avarakatseisempia ja keskustella sekä kuunnella toinen toisiaan. Liian tiukka periaatteista kiinni pitäminen järkevienkin argumenttien edessä on omiaan tuottamaan ennakkoasenteita, vihapuhetta ja äärikäyttäytymistä. Maailma ei ole niin mustavalkoinen kuin ihanteissamme toivoisimme. Siitä huolimatta ihanteita kannattaa puolustaa, ettei päästä livahtamaan sieltä mistä aita on matalin. Ehdottomuus on kuitenkaan harvoin oikea tie.

      Ja kolmannelle kommentoineelle Anonyymille, tuo onkin juuri se miljoonan taalan kysymys! Onko siinä? Minusta ei, enkä usko että kukaan voi oikeasti väittää että olisi. Periaatteet on vaan kinkkinen asia...

      Kiitos teille kaikille hurjasti, kun osallistuitte keskusteluun. Mahtavaa saada erilaisia näkemyksiä kehiin! Terkuin Helena

      Poista
  5. Olet ymmärtänyt vegaaniuden määritelmän täysin väärin. Käy kuuntelemassa Podcastin jakso, jossa vegaanius määritellään perinpohjaisesti :) https://open.spotify.com/episode/30ETM97Bl1M0foxmpm3Lv8

    VastaaPoista
  6. Helena, vegaanius on aate jonka etiikkaan kuuluu olennaisena osana kieltäytyminen kaikesta eläinten riistosta, tappamisesta, hyväksikäytöstä, jne. sekä eläinperäisten hyödykkeiden hankkimisesta ja käytöstä. Väärien termien käyttäminen hämärtää ihmisten käsityksiä asioista oli asia mikä tahansa. Jos kysymys on lähinnä ruokavaliosta niin aina voi käyttää esim. termejä kasvispohjainen, plant-based tai että noudattaa vegaanista ruokavaliota. Mikäli sanoo olevansa vegaani niin silloin myös olisi syytä pyrkiä kaikin tavoin toimimaan sen mukaisesti, koska se mitä viestit muille ihmisille valinnoillasi on hyvin merkityksellistä eläinten hyväksikäytön lopettamisen ja oikeuksien edistämisen kannalta. Siksi vegaanit eivät osta käytettyjäkään eläinperäisiä tuotteita, saati sitten valtavaa turkkia. En toki kannata ajatusta, että heittäisi vanhat nahkakengät tai -takit roskiin vaan parempi antaa ne vaikka sekaani ystäville tai tutuille käyttöön. Eikä tarvitse pelätä, että turkki tai jokin muu vastaava jäisi käyttämättä vaikket sinä sitä itsellesi ostaisi, maamme kun on vielä pullollaan ei-vegaaneita.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti